olen rakkaudesta sairas,
sitonut tukkani pisimmän haivenen
mannerheimin jalustaan kesken laukan
villin hevosportin maahan tuon aseman taakse
raitiolinjalla värisin innosta odottaen maamutkaa
sinne saapuessa näen talosi ja parvekkeen
jolla minua on huhuiltu
öisin muut matelivat, mutta me juoksimme
oopiuminpehmein askelin voitosta voittoon ilman vaatteita
käsi herpoaa, kun yritän keskeyttää tupakansoiton
on kivivälinen olo, viiruja kämmenissä, sataa
on helle, kuuma, paksuja eilisen muistikuvia tulee nippu
töytäillen alas selkään ja kylkeen enkä enää tunnista
katulasin muotokuvaa ohi juoksevasta: katso sinua
se kipittää tihein askelin ja koreissa vaatteissa pois kotoa
kymppi vie minut harhaan helpommin kuin kolmonen,
reitti on tuttu,
halkean keskeltä taas
ja untuvoin nauruun keskelle mennyttä tilaa
