Psykiatrin soitto

Kakku peilaa kämmenestäni
menneen kuopan ahdistus
on sama kuin loppuvan talven nykäys
jaettu kaksoiskierre
puolivälissään huomaamaton lipsahdus.
Käytöksessä on turkkisia langanpätkiä
on maa jonoksi asti toisen tarpeessa,
tukimme korvanapeilla makaroonisiivilän reikäseulan
ei se soita
pitää mieluummin kahvin
vahaliinahuoneen
12:40
ei soittoa
päässä on lunta
kuussa on lunta
alhaalla kadulla kaksi naista riisuu
keinuen nauraen

Olen eri kaupunki
olen mustalaisten paraadi
hurmurien rinta
kukkuvien kuiva silmä

Punainen aamutakki

Miksi syön niin paljon,
miksi tuijottaa kiivi minua aueten häälyvistä silmistään
ja karvat uppoavat haamuina hedelmien aaltoon
On päivä, aamu, sunnuntai, vanha torstai,
mutta mistä tämä autius,
valtavat joen pyörteet
joissa ihmismassan kasvot hymyievät surullisina
Kavala salaman kaltainen valo työstää seinästä muruja
hienot metallikaiteet ympäröivät vettä valuvia räystäitä
rahasetelit valmistavat kunnon seppeleitä.
Seison peilillä kuin pölymuru
aamutakkini liepeessä on punaista,
reiteni kohdalla verkkarissa on punaista
nenäni pudottelee tristessaa ja pilkuttaa vettä punaiseksi
pysähtynyt salamavalo piirtää hartiat,
joiden varassa jaksan kannatella kevyitä kehoja
Ne ovat hitunen, pikku pala, miukuva poikanen
olen tarpeeksi vahva pudottamaan heidät ovillaan
valmiina ryömimään puuvillaan
Katselen likaraitaa, on ambulanssin mahdollisuus
aina se on
aina pitkä traktorinura kulmakarvojen välissä
jossain junaratojen varrella, kilometrien päässä vaalea talo
jonka karmit ovat moreeni
seinien alareunassa homeen arvet
kuitenkin väsymättä nuokkuu hanhi,
on haikara-taru jo jäänyt lapselliseksi
Lapset olivat rakkaudesta, surumuru keitto lämpimästä
kitarasta löydän joskus sen pakoilevan viiveen
on lämmöstä hukkaa, öljy pääsi melkein loppumaan
järjetöntä pitää vetoisia huoneita
järjetöntä kuin vesikiduttava elämä
kierivä, uskollinen jyränpyörä

Naisen suussa

D-sade on se, joka turvottaa yläluomen ja samalla syytää
keitoksen juurruttavan onnentunteen poskiluun taa
hoitola seisoo mäellä, sirkutus alkaa ensi kuussa
kaiholla viemme mokkasaappaat kapeina alas.
Miksi on viimassa helppo saada ilmaa,
on kuin vastaantulijat kävelisivät suusta sisään
ja nielussa astelisivat sanojeni päälle ja sitten
sieltä purkautuisi se Haloo, jota odotan
heille voisin antaa mikä tuntemattomille kuuluu
tervehdyksen, kädenpuristuksen, otsani näkemisen
ja kotiinsa nuo palaisivat nauraen ja tieten
jotain esiajassaan harppovan naisen hangista
hänen helakan kitansa läpi päästämistä terävistä paloista
limasta ja syljen liimasta, joka sitoo jaloistaan heidätkin yhteen

Mutta he lähtivät, ennen kuin tuli pimeä
ja huulet tavoittelivat turhaan toisiaan
Alhaalta nousi afrikkamainen henkäys
kaksi tuupertui, yhden käteen putosi niskakala
Viiden ryhmä rynnisti kohahtaen kielen nypyiltä ponnistellen
ja sana loppui niin myöhään, että sininen muuttui jo mustaksi

Aasiamielet

Nansing sanoo: pyh. Se on vihainen tuuli,
tulee Kiinan kartalta ja luulee itsensä tytöksi,
mutta horjuu liejun peittämillä satamapilareilla
ja kiinnittää kattolampun väärin.
Tavarantoimittajalle sattui viivästys,
oli viimeinen tammikuuta, kaksi viikkoa etuajassa
toimistoon saapunut pakkaus unohdettiin
ja sisältyneet elintarvikkeet pilaantuivat.
Saaja, se oikea tyttö, kuori homeen
levitti kasvonsa onneen ja naurahteli hyvän aikaa
kakovasti, heleästi, hallitsematta.
Rakastetun kuu-unelmat käyvät tosiksi päivä toisensa jälkeen.
Pjöngjang: hänen kauniiden olkavarsiensa sivuille
oli tullut millimetri lisää, naisen sulava pyöreä,
kummastelematta ja hissuksiin.
Nauru nousi ylemmäs
haukahteli avoimesta suun profiilista itsetietoisena
ja hiljaisuudella oli tilaa leukojen välissä
oudosti ja uudella tavalla iloiten.
Rappauksen kukkaset rasahtelevat alas.
Macaossa sataa: kaksitoista koulukaveria on kuollut
yksi palasi juuri tunkkaisena, mutta elävänä
ja rannan vesi on kovin sekaisin
meduusoita ja salamanderin tapaisia matelijoita
ja kaukaa tulee vene sekä akvaario.
Portugalia puhuvat ennen valloituksesta kärsineet
sekalaisissa oloissa varttuneet
joiden taidot ovat moninkertaiset meihin verrattuna
punavihervä ranta
mullansekainen tiilimaa
keltaiset joukot
fööni mereltä, jolle katoaa laiva toisensa jälkeen
pisara suolan omistamaa suurta vesirajaa

Laivat tulevat

Kun käsi kiipeilee pitkin kylkeä
ulkona aurinko huutaa reikiä
lumikiteistä savuiseen kristalli-ilmaan
peitot myhäävät päällekkäin,
kaksi vartaloa hymyilee
jalka rakentaa kiepin toisen ympärille
Ohiajava auto herättää lasisumun
vasten kohti ampuvaa helmikuun valoa

Liian usein katkeaa sormen nivel
kohdassa, jossa peukalo puristaa olkavartta
määrätietoisesti yhdessä muiden sormien kanssa
nyt olemme komeetta, eläinpari
iholla kihelmöi karun sängen nauru,
tummasta silmästä herää koivun runko
joka kiertyy oksien ympärille kuin kylmissään,
on vakaa päivä

satamakaupungin mies levittää poskensa
ja paljastaa valkoisen hammasrivin
laivojaan pesii Porto
aurinko ja valtavat amaryllikset huudahtelevat
rivissä astuen
kulmia piirtäen
ovat villit, pidättelevät riemastustaan
purevat kaulaan kukkasipulin talvehtimaan
on sunnuntai ja ohiajava auto avaa silmät
kuin juomalasin läpi värjöttelevä sumukide

On kylmä ja lattia nostaa polviin asti väristyksen,
hänen viileä äänensä kattaa lasiohutta pöytään.
Kesästä on puoli vuotta ja uuteen vielä kolme
metriä lunta on kerrostunut muuttotarina
jonka aikana aine hiipii hermojen väliin kaataen
lasit täyteen sanoja vailla

Hangessa

Kuljin yliopiston roskakatoksen ohi,
hänestä tuli tarjotin,
pulkka.
Mietelmä paisui heinäpaalin kokoon minuutissa
sinä aikana ehdin nähdä riippulukon,
ritiläovet,
paperikeräimeen salvatun miehen.
Yliopistolla tuuli vääntelehtii,
niistäjät sutivat aulassa
lehti pyörittää tietoa ja seisovaa ilmaa
kriitikko juoksee ja kokki liukastuu kahvion heiluriovella.
Kulje paljastamatta itseäsi,
niele paperi, jolla kutitat salaisella himolla opponenttia.
Maassa varistuvat jo pysähtyneet männyn hiput.
Sydämeltään tiili
ahtautuu ulos arkkitehdin seinästä
soi Hector
sadat leikkivät matkalla kioskille ja salaatille
on talvi ja pakkanen kirskuttaa hampaitamme,
emme välitä: on yhteishenki ja Jallua
kaappaamme mielivalloin käsikynkän jostain läheltä
hanki vetää lämpimät kehomme luokseen
yht'äkkiä meitä on enää kaksi
me suutelemme ja hänen poskessaan oleva hymykuoppa muuttuu
islantilähteeksi,
hän seuraa minua vessan ovelle ja kuuntelee
valot kiusaavat ja häikäisee
kurjella nostettiin ihan äsken viereiseen koppiin diabeetikko
Olemme zoossa, kainous väistyy hiljaa
katsomme välillä niittivöitä ja keikkupeppuja
ja oluemme ovat kitkerät
Takkini hymyilee, kun askel pideten olemme juoksuvauhdissa
tähdetkään eivät ehdi huomata meitä,
nenän matalimmasta kohdasta naputtaa väsymys,
se on lumihiutale, korko, tupakan hajun rulla
ja sitten minä nukahdan
hangen pituuteen