Osa yksi: ullanlinnan hiljainen unimaa
Keltaisen talon sisäpihalla on harmaapolkuja
takaseinämällä seisovan oven takana keltaista toivoa
Huoneen katossa sylikkäin valkoiset ja mustat salmiakkiruudut
valosiivilöitä runsaasti
joku tahtoo, että monet pikku lamput
viipaloisivat varjonsa seitiksi seinälle
Kynnys hylkii aikuista maalia
on epävarman kesän helppo leija
Harmaa herpoaa näyttäen paljaan päälaen
juoksen
takaisin, taas juoksen
Osa kaksi: todellisuus pyrkii pesään
"Mikä sinun on?" kysyy pitkä, hoikka, hupparipukuinen.
Olen kipsissä.
Olen synapsi.
Mitä sanon hänelle? Sanonko, etten voi hyvin,
koska olen synapsi?
Kierrän ympärilleni hymyn ja se maistuu
happamelle maitokahville, siinä kasvaa jo levää.
Merimakkara kaatuu sivuttain.
En kykene avaamaan suutani, jotta nielustani näkyisi sielu.
Peitän pääni uusiin höyhentyynyihin, mutta herätessä
on asunto aivan tyhjä ja melankolia kaikuu ohituulessa
aivan liian lujaa
heeei
Osa kolme: makaan tuulessa
Kattilassa veden päällä valkoinen vaahto
katu imee jalkapohjiani
varvaskynsien välistä tihkuu verta kuin ruusunmarjoja
persoona varisee
kukkatyyny
On kadottava, mutta maantiede ei siunaa lähteviä
persoonia
Puistokalliolla kolmijalkainen tuoli manaa jalkaa kuopassa
lähettyvillä istuvat nostavat pienen
On pakko kirjoittaa seinille mistä ei puhuta:
eilen meni ysi-nolla
vai yhdeksänkymmentä euroa
vai Juttutupa
vai etkö tiedä missä se on?
Sieltä sain joskus lämpimän viestin,
jossa rakkojani peiteltiin harsulla
harsu on syöjän kaalimaassa, jonne pyydän päästä
ilma puhaltaa yltäni paljon irtonaista
on liikuttava ilman yllä, kerroksiin
1 kommentti:
Etsin
enkä tiedä missä todellisuus on
Lähetä kommentti