Yö rusentaa kylkeni sileän makkaran
jotta en ääneen puhuisi.
Miten ojennatkaan kahvimukisi,
jotta kaataisin siihen sieluni homeen
miten metsissä nauraa julma ja lihava
ja pilvistä isket päähäni salaman.
Sinusta, sinusta uneksin.
Niin katkot pitkätkin hiukseni
kuin harkkosakset ja kuuma Maglite.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti