Dafne ja Helle

Japaani hiko valuu sisäll talos.
Kiehuvi parka yli,
torvi mesoelee kuni päässä laukkaa,
liitti viiloisen muhun jääkaappi.
Nuupuu päälaen zeniitti
kaipaelee airamin päätä
kohupuu ja alus
naurahtelee alus
suur aallonreuna viskoo kylkeen hienon viirun.

Kuusimetsän alla on sinistä

Liiruu vieteri
pielessä
aurinkopaneeli magnetoi
kuskus, kuukäppäily
vetää sipulina jalkaa toisen eteen
asettelee kieroon
mäntä jatkaa

Viipyy salakka portaalla
Kävele ei, ei juokse, istu
Seisoo ja tuo linssin milliin
Kiikarin takana on heinäkuusininen
ja jauhona lennähtelee
ylätuulen puhahduksissa
jälleen le cœur

Rantapäivän jälkeen

Ilta on
työ tulee vastaan juoksutiellä potkien
mellastavaa kersaa edellään
lieka ponkuu, mies melttoaa lähipihassa,
lehmuksen notko hurahtaa sekunnin murtosessa.

Siistijä kohenee ylpeiten,
väärä kassa vinkaisee ilman sentin meteliä
kaartuu market-taivaan ylle toinen,
sementimpi taivas,
keikaroiden ilveilee natusteleva pähkinäinen
frakkikorsetti, mika-miinus
natkuttava pelle tunkee väliin,
kun sivutiellä sorarapseen väliin suukkoja puikkien
kätkeytyy toisilleen vieras,
horisontista kaukeneva pari neljää pyörää taluttaen.

Tavi hukuttautuu juhannusveteen,
viemäri on kalvakka vain
hiukuu harmenee ja tipahtelee meren ikioma väri
miehen silmäkatseen ympärillä niitos ja puu,
asphaltin kyynärästä nostettu sivupuu,
lehtojen takakatveen nurkkafilmi
ja selkänsä rankanystyt paljastaen vilahtaa
kukkaa pärskyen ja kivulla ahmaisten neito
valkoisena savipohjan ylle tutuun
levä maalaa kaarta, mutaa
suu tahtoo suolaa ja lausahtaa:
Kuki mereen,
tuki tulta,
saako luvan?

Viimeisenä meno puuduskelee,
lähmeisen haalea, näsäinen vesi pudoskelee
laiska taivas sataa mataen
ja kuulostaa drummut sisältä paiskeen kaukaiselta.
Vieroo kukka kukkaa,
satelee kukkia,
työ vie kiidon ja lapsrukka huudahtaa padanpohjan kurttua.

Ei mudan rajaa pohjuksessa, käärittyä levää

Dafne lenkillä

Urhea ruvahti
hänen kämmenensä tulvahti sakkaa pullolleen
katupiki mustasi tumput ja reet
petoni raahasi kesän vartta jalaksien pohjia pitkin.
Himpun hän korahti
vaappui ankkasynkronissa laivain ohi tähtäintä kituuttamaan
silmänreiässä yksilaivainen hallivarasto mitoilla valssimassoille
ja muisti: silloin petoni kiljahti antautuen fillarin alla.
Raidepölkyllä tervansierteä kysymys makaa päistikkaa
ja kankea, poltonsykkivä koipi pamputtaa hetken poskelle
soran julistavaa mafiaa,
kierteetöntä, ei kuten hiekka,
pikkuhiesujen suurta vaatimattomuutta
kuin heinäroiskeiden kostumaa nurmetta, apilaa.
Nämä hiiskuen kaiteelta maalirapinan ohi jokipinnan alle
niinkuin kalat mummolaan,
viivyksii juopon radiotarina uppounehtuvan venosen mailta
kiipeilee satu ja määrä iltatiivistä hengästystä.
Ves on taatun iisi.
Käy ei viive, on suoloiston hidas marssitus.

Heinäkuussa

Viisi on vissi tää kukkajaa vie mun mielen
kuuskäkmättäille mummolaa ja pieluksille tuonne vaa
Rimputa useasti voita ja vie
Heinät kutkaa vigoriaa pohjetta
Koiraputkinen hihittää kun lähmeinen keltavalo sitä hipoilee

Siistoa vailla on se nainen

Makuukekkeri toistuu
Rexi jahtaa unen mailla
Kuutiopuinen sää unelmoi
Vuohenhäntä typistyy palloksi ja
pallosta seulaantuu tähtirykelmä
Narahtava äänne on romanttinen
Kuun asemasta riippuu talous
Kääntämättä jää ääni pois
sellosta, kasvoista
Nuupeana katson viistoon,
ja tänäpänä maukenen kuin ontto

Niemellä (ii)

Annatto

peltikatto

suulaan perheen viimoinen paljous
näyttää erheen satapäällä

katsomatta

annat

Niemellä

Kiinni

jää sänki

parun emmintä löystyy
siirii valo ennen höyryävää hämärää

on länki

kiinni

photo#2: JST