Sinua, sinua rakastan #6

Sinua, sinua kadehdin.
Oven narahdus katkaisee minulta ajatuksen
jotta en työhöni keskittyisi.
Miten hikoaa kämmenpohjani
miten haisevat kainaloni kuin kaatis
miten vääntyvät kurttuun otsa ja kulmat
ja hampaani kirkuvat niinkuin Joensuun juna.
Sinua, sinua kadehdin.
Niin toivon että jo tukehdut
syömääsi jäätelöön pian, ja äkkiä

Rauhoitu ja ole onnellinen.
Aurinko nostaa humalan kuin etusormen kohti taivasta.


Mittaan itseni lähemmäs sinua:
olen kauempana nyt, ihon senttimetristä lähempänä kuin eilen.

Kävellään tuumia, metrejä. Laitan itseeni oikeutta ja mieltä.
Meistä tulee joka päivä uudet ystävät,
on maaliskuu,
kontrastinen valo pyyhkii profiilejamme niinkuin kameran katse.
Näen sinussa puita, hetken heijastuksia ja hengitystä.
Olet seisova lyhty.
Iltaan on monta päivää, siirrä vain kätesi hartioilleni
ja se kaikki muuttuu aamuksi.

Sinua, sinua rakastan #5

Sinua, sinua katselen.
Yö paistaa aitojen välistä parkkipaikalle
jotta en piiloon pääsisi.
Niin kannat roskikseen pussisi,
niin nostat sen kannen joka on raskas
niin puhdistat käsistä tomun ja lian
ja käännyt taas pian mennäksesi portista.
Sinua, sinua katselen.
Niin kaikuu porttikongissa
kuin kaivossa jossain kaukana kadulla.

Sinua, sinua rakastan #4

Sinulle, sinulle hihitän.
Kylpytakin vyö on kireä frotee
jotta en alasti hilluisi.
Miten kiitää aika torstaina,
miten siirtyy pyyhe pyykkikoriin
miten kaikessa on vähän mystisyyttä
ja päiväpeitto on ruttuun ryöminyt.
Sinulle, sinulle hihitän.
Niin on kuin mielikuvitus
ois narun pannut ihan mun nilkkaan.

Sinua, sinua rakastan #3

Sinua, sinua odotan.
Kemikaali kuivattaa ihoni virkeän suomupeitteen,
jotta en kauniina pysyisi.
Miten keitän jälleen kahvin uuden,
miten raaputan likaa kynsien alta
miten odotus kaapii kaulasta sykkeen
ja turha on jälleen mutina sekä irvistys.
Sinua, sinua odotan.
Niin kerta on sekin viimeinen
kun annat vielä suklaan puoliksi vanhenneen.

Päivän draama

Tyttö tahtoo
juosta syömään ja palaa,
kirkua tanssien, vaikka toinen tönii kumoon
ihastuksesta, uppoamisesta ja haltioitumisesta.

Poika tahtoo
laulaa, huutaa, juosta, hyppiä ja täristä.

On chiliä, karkkia, juomista ja elokuvia
joiden jälkeen voi olla hetken tolaltaan.
Innostuminen vie ajatuksenhalun,
unet kiipeävät ärsykkeistä lihoneina ylös asti.
Vaisto jännittää,
kulkee omissa maailmoissaan
kärsimätön ja piilotettu peltilehti.
Yön varhainen tulo nostaa päänsäryn.

Tämä päivä on langettanut itselleen
tuomion kesken jääneestä hengityksestä.
Se katkeaa kumartuessa ja peiliä lukiessa.
Keuhkot täyttyvät
ja ilmalla lakaistaan taas huokausta.

Sinua, sinua rakastan #2

Sinua, sinua tuijotan.
Leikkelen irroksiin kaiken, missä on sanoja
jotta en sinua katsoisi.
Miten putoavat kädestä kahvikupit,
miten viiltää ääni pään sivua
kuinka aavistavat kaikki ohikulkijat
ja unohdan, kuinka paljaana makaan.
Sinua, sinua katselen.
Niin valahtaa väsynyt katseeni
kuin pelko, ja tiedän, että kirjoitan.

Sinua, sinua rakastan #1

Yö rusentaa kylkeni sileän makkaran
jotta en ääneen puhuisi.
Miten ojennatkaan kahvimukisi,
jotta kaataisin siihen sieluni homeen
miten metsissä nauraa julma ja lihava
ja pilvistä isket päähäni salaman.
Sinusta, sinusta uneksin.
Niin katkot pitkätkin hiukseni
kuin harkkosakset ja kuuma Maglite.

Siirappiseinä

Väri tukasta valuu alas kohti karvan päätä
leikkaavan saksen jylinä
valuttaa siirappia, talon rappaus, ja seinälle on
keskipäivään mennessä kasvanut kaavio
Yläreunassa on ohut juova,
päänahasta ulospäin kurottautunut vaalea alue,
ja hitaasti se muuttuu kovaksi,
piparkakkutalojen liimana se siimaantuu kuin peruukin hius
kiiltävä kuva hiekkasaven päällä
Toisen kerroksen kohdalla verkosto on laaja
siirapin sukupuu
polvet painuvat alemmas kuin pakeneva otsaraja
suisto jakaa rappauksen saariksi
alapuolella ikkuna, jonka takana on kampauspeili
ensimmäinen kerros: se muuttuu kiteiksi,
jokaisessa pieni laajakuva ulkomaailmasta
valuma on jo leveä ja saavuttaa pihan reunan
Kivijalassa se repeää koviksi palasiksi
ja putoilee pyörätelineen päälle
sulaakseen seuraavassa sateessa

Tähdissä

Tähdissä vilkkuu kemia ja kaaos,
suoneni puhaltavat verkoistaan hämärää tyhjää
taivaanvuohien ja hevosten tähtikuvioon.
Pilkullisten laikkujen loisteessa
hehkuvat posket
ja kääntää muisto kylkeään
kuin pihvi.
Lanka
täältä tähdelle
on pitkä,
monta syltä katkottuja taivaanrisuja.