sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Mintakan alla

Paljo nostelee hämmennystä lumikertojen välissä loikkiessamme
juotan rommin, henki höyryää
laavu kiertyy jalkoihimme

Mintaka katsoo Orionin vyöstä syvälle kirkon ohi nuotion kipunaan
Kaksosten tähdistö on kaksi etäältä toisiaan katselevaa,
pölkyn tavoin vaa'assa
Jättiläiset reunustavat tätä kaikkea
isosta tulee vielä supernova

lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Keskitalven amarillo

Kappaleen pianoraita vie vähän vasemmalle,
siellä ovat vaalean maiseman kirpeä huuru,
kuivan hengitettävä hymyn aihio.
Oho, nyt puna vilkahtaa kuusessa!
Vaaran hattu nostelee myhäillen kylmää amarilloa.
Vien taittotuolin rantaan
silta jylisee
on lauantai, maasto viheltelee.
Moottorikelkkailijalta kysytään jotain
sauvan heilautuksella.
Hänkin palaa amarilloon,
ajaa tukka niin nautinnolla hulmuten.

Amarillo, älä painu.
Klapit on loppu ja iho kuivuu.
Tein pesän tuohon kissarullan viereen,
en enää nuku.
Silmät auki maasto värähtelee
aalloissa on ien pysähdys
tie huokailee
miettii kumpare
juuri silloin nousen

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Luuvalo

Olet luuvaloinen,
mielellä kieriskelty.
Hackminnan kahvassa on valkoista.

Laamanni, pyörätön vehicle
kalloton pääajattelija hirnuu
Ahneuksissaan räätäli tekee kaksi mekkoa

Draamanni tanssahtelee, kun katselen
herkullinen pitsi röyhyttää ilman
Vedän henkeä, ja juotu palaa nielua takaisin

juopa
vihreä vilkaisu
sataa niin, että ilma täyttyy

Mikset rehvastelisi
olen vierelläsi kuin satanen uustalo
Olet ilmapää, lumesta kieritty
ja minulla tyhjäinen kolo käsien välissä

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Koputus

Taas aamuyö.
Laikka pyörittää hissuksiin tuskaansa ylläni.
Maateolo, tupakantunkkainen iho
rombi tökkii sisälläni villaisten sukkien
kipua viileään makuusijaan.

Oli nuolia tummassa silmässä,
uloskäyntejä osoittavia vihreitä ohjaimia.
Laatokka on pienempi kuin se katosta valaiseva
hankala pyry.

Heijaavat kädet näyttivät typeriltä,
vielä aamulla sen muistan:
pudotin viileän epätunteen lasin läpi ulos pakkaseen.
Ei meille aina pääse:
durumia, kätkettyä arabiaa ovat sellini verhot.
Saa suutelo olla toisen kukinto.

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

Omakuva joessa

Palmikko, nurminainen, lapsi-itku, syvävesi.
Kaikki turhan laakeaa
romantiikalla ruokittu metsäsika, paisti
josta puuttuu raato

Sellainen oli pihani tänään,
saanut sulaa niellyksi
korvan etuihoa rokolle
harmahtuneen härmän notkoa nousulle
yläkertaista kohti.

Asun kappelissa
klassisessa hautarakennelmassa pyöreine vintteineen
jokilaivan ruumassa
teatterin kuiskauskopin kolossa
kitaran epävireeseen kurkottavan neloskielen alla
Mieheni on joustoresorinen kapteeni
köyrykyömyinen uhma
Sikstus hörähtelee

Kirjoitankin kieroja.
Joisin mettä 24/7.
Kärsin uudesta puheesta, typeristä nokkeluuksista
olen kaikkialla, kaikki, kaikille
oma kukkani Kemijoesta hymyilee

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007

Kuski

Parin viime päivän kuurot muurasivat pihasta kakun.
Lapiotyö nostaa selästä lappihajuisen hien.
Virastotalon kupeelle parkkeeraa väritön Mazda tai Nissan
kuski halaa
ovella on molemmilla väinönmaku
Kuinka on lämmin nahkatakki nollakelin noustessa
plyysisohvalla puhuttiin pelkkää puppua
Diktaattorin lentäjän kissa on itsekin diktaattori,
kuljettaja kertoo
emäntä kumartelee ja sijaa sille vuoteita kuin palvelija.

Kivi oli kolmessa viikossa kerännyt paljon kylmää
sen hohka on ylpeä ja isoluinen
Alkava viikko häpeilee pimeässä vaatteitaan
kalseassa huoneistossa kiertyy kissa kupeen kuoppaan
kuin kainaloinen pulu

torstaina, tammikuuta 04, 2007

two poems on the way to Groningen

1

wind is horny

wants babies
tears off
mimicry

cry

subwind
stepbabies
curly legwarmers
run down
and reveal
the windlegs




2

as they go
an early transport
nuns past
while, please go
moment run
motor on
creeping until
and a bun
close the Exit
for you go

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Jag är ok

Lika dröm
oskadat.
Naken och precis.
Mariella dansar
hjärtliga figurativ
näsresa börjar amperstuga
Låt mig handla
låt festen slå
Slut med nakna Mariellan
tro i hållösa ansikten,
oskadat

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Yhä ahtaassa asunnossa

Leimaan päivän alkuun.
Tiskivesi haalea
juuret hamuavat parketin sauman tiukkaa
nopealauluinen Laura
Rickie Lee Jones ja äänen hämeä tuttuus
pieni söpö kierros hymyä duurisoinnun vatsassa

Kaihdin pysyy maate
sedimentit kikkuralla kirjoittaen veistetyt papiljotit
mestarin keitto alkoi eilisen, tänään
teepannu nauraa ja keveä satelu nappaa syliin kuin isi

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Ahtaassa asunnossa

WC:ssä teen lentokoneen harppauksia metrissä
seinästä päähäni lyö lämpöhylly.
Casio romahtaa, kun kuljen ohi.

Cd-massa
väijyy, ja kuulemma kuorsaan.
Minuutista tulee kokonainen vuorokausi
ja
käsissä hipelöityy stressilelu,
toimittajan rannelelu.
Huivi nukkaantuu,
pikku söpö kyynel valahtaa yösoitosta,
päivä ja vuosi alkavat yhtä aikaa myöhään
vitkastellen suljetaan goudapakkaus ja ovi
lounasaika on nyt, kuudelta.

Thanks, KK
:)