Sinua, sinua rakastan #6

Sinua, sinua kadehdin.
Oven narahdus katkaisee minulta ajatuksen
jotta en työhöni keskittyisi.
Miten hikoaa kämmenpohjani
miten haisevat kainaloni kuin kaatis
miten vääntyvät kurttuun otsa ja kulmat
ja hampaani kirkuvat niinkuin Joensuun juna.
Sinua, sinua kadehdin.
Niin toivon että jo tukehdut
syömääsi jäätelöön pian, ja äkkiä

Rauhoitu ja ole onnellinen.
Aurinko nostaa humalan kuin etusormen kohti taivasta.


Mittaan itseni lähemmäs sinua:
olen kauempana nyt, ihon senttimetristä lähempänä kuin eilen.

Kävellään tuumia, metrejä. Laitan itseeni oikeutta ja mieltä.
Meistä tulee joka päivä uudet ystävät,
on maaliskuu,
kontrastinen valo pyyhkii profiilejamme niinkuin kameran katse.
Näen sinussa puita, hetken heijastuksia ja hengitystä.
Olet seisova lyhty.
Iltaan on monta päivää, siirrä vain kätesi hartioilleni
ja se kaikki muuttuu aamuksi.

Sinua, sinua rakastan #5

Sinua, sinua katselen.
Yö paistaa aitojen välistä parkkipaikalle
jotta en piiloon pääsisi.
Niin kannat roskikseen pussisi,
niin nostat sen kannen joka on raskas
niin puhdistat käsistä tomun ja lian
ja käännyt taas pian mennäksesi portista.
Sinua, sinua katselen.
Niin kaikuu porttikongissa
kuin kaivossa jossain kaukana kadulla.

Sinua, sinua rakastan #4

Sinulle, sinulle hihitän.
Kylpytakin vyö on kireä frotee
jotta en alasti hilluisi.
Miten kiitää aika torstaina,
miten siirtyy pyyhe pyykkikoriin
miten kaikessa on vähän mystisyyttä
ja päiväpeitto on ruttuun ryöminyt.
Sinulle, sinulle hihitän.
Niin on kuin mielikuvitus
ois narun pannut ihan mun nilkkaan.

Sinua, sinua rakastan #3

Sinua, sinua odotan.
Kemikaali kuivattaa ihoni virkeän suomupeitteen,
jotta en kauniina pysyisi.
Miten keitän jälleen kahvin uuden,
miten raaputan likaa kynsien alta
miten odotus kaapii kaulasta sykkeen
ja turha on jälleen mutina sekä irvistys.
Sinua, sinua odotan.
Niin kerta on sekin viimeinen
kun annat vielä suklaan puoliksi vanhenneen.

Päivän draama

Tyttö tahtoo
juosta syömään ja palaa,
kirkua tanssien, vaikka toinen tönii kumoon
ihastuksesta, uppoamisesta ja haltioitumisesta.

Poika tahtoo
laulaa, huutaa, juosta, hyppiä ja täristä.

On chiliä, karkkia, juomista ja elokuvia
joiden jälkeen voi olla hetken tolaltaan.
Innostuminen vie ajatuksenhalun,
unet kiipeävät ärsykkeistä lihoneina ylös asti.
Vaisto jännittää,
kulkee omissa maailmoissaan
kärsimätön ja piilotettu peltilehti.
Yön varhainen tulo nostaa päänsäryn.

Tämä päivä on langettanut itselleen
tuomion kesken jääneestä hengityksestä.
Se katkeaa kumartuessa ja peiliä lukiessa.
Keuhkot täyttyvät
ja ilmalla lakaistaan taas huokausta.

Sinua, sinua rakastan #2

Sinua, sinua tuijotan.
Leikkelen irroksiin kaiken, missä on sanoja
jotta en sinua katsoisi.
Miten putoavat kädestä kahvikupit,
miten viiltää ääni pään sivua
kuinka aavistavat kaikki ohikulkijat
ja unohdan, kuinka paljaana makaan.
Sinua, sinua katselen.
Niin valahtaa väsynyt katseeni
kuin pelko, ja tiedän, että kirjoitan.

Sinua, sinua rakastan #1

Yö rusentaa kylkeni sileän makkaran
jotta en ääneen puhuisi.
Miten ojennatkaan kahvimukisi,
jotta kaataisin siihen sieluni homeen
miten metsissä nauraa julma ja lihava
ja pilvistä isket päähäni salaman.
Sinusta, sinusta uneksin.
Niin katkot pitkätkin hiukseni
kuin harkkosakset ja kuuma Maglite.

Siirappiseinä

Väri tukasta valuu alas kohti karvan päätä
leikkaavan saksen jylinä
valuttaa siirappia, talon rappaus, ja seinälle on
keskipäivään mennessä kasvanut kaavio
Yläreunassa on ohut juova,
päänahasta ulospäin kurottautunut vaalea alue,
ja hitaasti se muuttuu kovaksi,
piparkakkutalojen liimana se siimaantuu kuin peruukin hius
kiiltävä kuva hiekkasaven päällä
Toisen kerroksen kohdalla verkosto on laaja
siirapin sukupuu
polvet painuvat alemmas kuin pakeneva otsaraja
suisto jakaa rappauksen saariksi
alapuolella ikkuna, jonka takana on kampauspeili
ensimmäinen kerros: se muuttuu kiteiksi,
jokaisessa pieni laajakuva ulkomaailmasta
valuma on jo leveä ja saavuttaa pihan reunan
Kivijalassa se repeää koviksi palasiksi
ja putoilee pyörätelineen päälle
sulaakseen seuraavassa sateessa

Tähdissä

Tähdissä vilkkuu kemia ja kaaos,
suoneni puhaltavat verkoistaan hämärää tyhjää
taivaanvuohien ja hevosten tähtikuvioon.
Pilkullisten laikkujen loisteessa
hehkuvat posket
ja kääntää muisto kylkeään
kuin pihvi.
Lanka
täältä tähdelle
on pitkä,
monta syltä katkottuja taivaanrisuja.

Fraasin käsi tukehdutti ikkunan läpi tutkailemani gerberakukat yhtä nopeasti kuin junaraiteelle jäävä käsi lakkaa puristumasta nyrkkiin ja heiluttamasta ikävän herkistämiä jäähyväisiä.

Kaukaa katsoessa rahisi viemärin äänessä vähemmän likaa, vähemmän veräjän narahduksia. Ovelta se kuitenkin haisi kuin tahtiinsa jäänyt kaksoismoottori. Öljynorot kalvoivat kylkiä sen sisältä, ja sokeritoukkien harmaat ruudukot nihisivät kaakeleilla.

Liimasta kastuneina huulet
hamusivat harjattua metallia,
uutta ovenkahvaa ja häikäisevää ruuvia.

"Turhan nieleksijä, syöt ilmaa.
Halkaistu pimeäpää."
"Nurja. Vetäisit yöltä lakanat alta.
Älä anna sen määräillä ja pistää.
Tökkimään tikkuja kukkakamiinaan."

Olen lämpöä vailla,
talon ilma kiertää nopeasti kuin Kuu,
lammet
juovuksissa

Käännöspaloja ja rock'n'rollia

I've got a terrible hangover
from nights out with comrade
convexed twitch guttered from fevered trips
kicking idly the viola, a violin that has gained weight

(from Wretched conditions I: Suppurated psyche,
translation by Ville-Juhani Sutinen)

Jostakin muustakin minun piti Sinua muistuttaa,
mutten nyt muista. Yritän muistaa,
mitä piti muistuttaa, jos muistan.

(Dad)

MEMO on syntynyt!

RunoMemo on ollut hiljaa jo pitkään, mutta nyt pamahtaa: Memo on loikannut maailmaan ja markkinoille.
Memo (Ankkuri, 2007) on teos, jossa kuvat ja runot yhdistyvät. Kirjan runoissa kielellä leikitellään hyvin kuvallisesti, ja kuvateoksissa kokeillaan kuvarunon rajoja.

Tilaa omasi seuraamalla linkkiä www.lulu.com/ankkuri ja tule kanssani juhlimaan tehtyä työtä Juttutupaan, Säästöpankinranta 6, Helsinki 12.9. kello 18 lähtien. Ota kaverit mukaan ja parveile Parviaisen seuraan!

---

The blog has been silent for a while, but now it's time to party: the book Memo is ready and rocking, and released to the market!
Memo (Ankkuri, 2007, Finland) is a book that combines images and poetry. The boundaries of visual poetry are also being touched.

Order your copy at www.lulu.com/ankkuri and come join me to celebrate at Juttutupa, Säästöpankinranta 6, Helsinki at 12.9. 6 pm. Take your friends with you and join the crowd!


Love,
illuusia

Helsinki-satu 17: kullanhohtoinen valtaputous harteillasi

olen rakkaudesta sairas,
sitonut tukkani pisimmän haivenen
mannerheimin jalustaan kesken laukan
villin hevosportin maahan tuon aseman taakse
raitiolinjalla värisin innosta odottaen maamutkaa
sinne saapuessa näen talosi ja parvekkeen
jolla minua on huhuiltu
öisin muut matelivat, mutta me juoksimme
oopiuminpehmein askelin voitosta voittoon ilman vaatteita
käsi herpoaa, kun yritän keskeyttää tupakansoiton
on kivivälinen olo, viiruja kämmenissä, sataa
on helle, kuuma, paksuja eilisen muistikuvia tulee nippu
töytäillen alas selkään ja kylkeen enkä enää tunnista
katulasin muotokuvaa ohi juoksevasta: katso sinua
se kipittää tihein askelin ja koreissa vaatteissa pois kotoa
kymppi vie minut harhaan helpommin kuin kolmonen,
reitti on tuttu,
halkean keskeltä taas
ja untuvoin nauruun keskelle mennyttä tilaa

Helsinki-satu 15: Keskustassa myöhään illalla

Ihmiset, menkää pois.
Makaan kissana villalla
vallalla katseinen omena
olen kodaton
olen olen pilkullinen.
Kenessäkään ei ole raitaa,
mereltä tulee inha seuraaja
ruskea paita, harmaat housut
epätoivoinen katse,
onko hän hullu?
Pakenen Bulevardia pitkin
ja ihmettelen, miksi edes tulin
tänne risteyksiin, joissa kiinteä
epätoivon ja vimman sekoittama
himo ja villeys tekevät tuttuutta toisiinsa.
Bulevardi on vihreä
askelet generoivat lisää hikeä selän uraan
ruskeapaitainen seuraa, kadotan hänet Annalla
valkoinen asu, punainen huivi
epätoivoinen katse,
olenko hullu?
Olen kodaton
olen olen raidallinen.
Seuraan inhaa kotaa
nukkumaan sohvalle
ja annan lakanoiden puristua sohvatyynyjen väliin.
Hikeni väijyy terävien ryppyjen laskoksissa.

Helsinki-satu 16: Kina Pietarilla

Mileus heittää minua keisarinnöyhdällä.
Olen kapinassa.
Olen koukussa,
kinasteleva, harmaannun kai aikaisin
järkytän nyppimällä päivällispöydässä
lamppu käy pois ja päältä
lentoaseman ihmishihnaa matkien
olen kyvytön tasaiseen konerytmiin
lauon suustani keittiövälineet
niin että ne loiskuttavat saippuaveden
hameen etumukselle pilkkuina

Nyt tämän kerran ota kiinni
leukaluistasi, väännä ne auki
ja puhu

Takanurkan puupajaan menee asiakas,
pajan paku ajaa pihaan takaperin.
Rento ja juro liikuksivat pihan poikki
viileänä pysyttelevä, tumma perhe
mansikkalapsineen lähtee aamuisin tila-autolla.
Kaikki käy niin kuin ennenkin,
ja kissa pudottautuu päiväuneen
jossa mansikasta tulee hiirenlämpöinen
lehti puhkeaa kukkimaan kesäkuussa
vihreä sanoo: Olen keltainen
ja sovinto on samanlainen kuin kaksi eripituista
hölkkääjää Hernesaaren kärjessä tuulen hiostamina

Helsinki-satu 14: Likinäköisen sentimentaalinen hetki

Kerro, missä on julki
missä on kerrostalo,
joka juoksee väliämme
postimies
poltettu lähetti

Onko väärin sanoa nyt,
että rakastan sua
kukkurainen sisäpihan yläseinä
viskoo rappahiutaleita
hiusrajaan kertyy jää

Hiekkapyryssä purjevene
akseliltaan epäsuorassa
likennevalon ukkeli hihittää
kappale seepraa makaa maassa
yli kävellen pääsee
aamupäivään, joka noustessani
laittoi päähän pahvilaatikon
köytti selkään kansion