Esseeruno: Johdanto

Kahden voimakkaan todellista ja aitoa.
Kokko kategorisointiin.
Pureudun oppia
vilkaisun vaikutus
typografiset oivallukset, suosio
aineksen eri kerran
kumpikin tänä uutena
Myös Etelä-Amerikassa on rooli.
Luon karkean Jukka.

Kollaasi esseen sanamassasta. Tätä kutsutaan englanniksi termillä procrastination.

Yksin junalla halki Suomen

Yksin junassa halki Suomen

Musta koirapatsas täplittää pihaa, jolta lumi katosi marraskuutaan
Tunti on se pisara, joka valuu selän uomaa raskaine kantamuksineen
Se, mikä jatkuu
on sähkö ja sen viivainen linja
ja puhahduksina putkahtavat näkyviin kaupungit, jokirantamat ja laiturit
työttömine sepeleineen.
Junan eteinen kolkkaa.
Suuren veturin jylyssä lepää pätsi, se unelias, kuuma soppi
jossa tuleva vetää raidetta
sekunti toisensa perään haraa vastaan koleaa yksinäisyyttä.
Etelä-Lapissa lumi luikertaa ja taputtelee männyn kylkeä,
koivikko vielä ennen Oulua kikattaa
ilma kiertäen runkojen ympäri
maassa paikallaan moni eväskolo, eläinpesä
joista minä menen ohi vauhdilla, ja kun olen mennyt
hiipii kuparinruskea vesi sulakohtiin liueten niissä kohdissa metsää,
joissa ei tarvo muu kuin raidemies ja joissa maan ylpeys on poikki.

Oulaisissa asunnot nöyrän matalia
ja uimahalli kainalonsa alla piilossa.
Postiauto katoaa nurkan taa
lumipaakut ujoiksi sulaneet

Kupéessa voileipä ja mehuasema, hankala asento, syvä torkku
eteinen hiljenee ja sulkee silmänsä
nuori nainen ja kuitukangaskassi ja hänellä 56 turkoosia istuinta

Sky Be (isillä kylässä)

Elektroni sutimatta lujaa
hyperbeli piirtää koordinaatistoon niin,
että viisivuotiaskin ymmärtää
puhe kantaa satelliittia joka yrittää laajentaa paperikuvan
Picassolle vaimo on kovin pieni ja litteä
junanvieruskaveri kuuntelee vaieten kuvatotuutta
Korvan taakse ilmestyy muistuke
ja osoite vaihtuu pian, taas
Saan tulla tähän koleaan työhuoneeseen koneineni koska vaan
mikro toimii tavallaan vuodesta toiseen,
kuten mehutölkki, josta on leikattu ilmanvaihdontehostin
Satavuotiaat hirret myhäilevät, kun temmellämme
keski-iän molemmin puolin

Päin leikkiä

Se oli sambarumbabueno meidän ympärille kajareista
salaatti valui
mutta meillä oli säpsyvän nopea ryhti,
KK naiivisi tyhjää kasaria,
me toisen puolen pöytää kylmää ysikymppiä
mutta nyt on motari,
mennään kovaa,
jos et nyt halaa
niin korvassasi suhisee koko ensi yön.
T ja Oi ampuvat toisiaan,
kokomuusikko viskoo loruja,
tokko aa
ja pakko ei ole mitään

Kiitos itsellenne, Karri, Teemu ja Antti!

Herätä liian aikaisin

Tahmea kyky painaa luomea ja tukka on liian pitkä.
Näkymä on tumman möhnän alla
ja kiteet puhkovat peittoa silmään.
Aivastelua.
Muistilappuja on aina paljon ja vesisateeseen
on alkutalvesta vielä pitkä matka.

Toinen lähtee töihin siivoamaan kauppahyllyjen alla
pillottelevia satiaisia
naarmuihin takertuneita
poolo lämmittää kotona, pitkä niska
kuljettaa ylös ajatusta niinkuin Pisa tai Tuomiokirkko
vinosti, kiertyen, taivasalla ja sekaisin

Anna minun nukkua, nokkonenkin odottaa

istun tässä ja huojun ja ohikäveljä menee horisontista sisään

Kun hiiret kuolevat ja jäävät niille sijoilleen

Päivä alkaa luvatta aikaisin
kiekaisee seinälian takaa mies jolla ei taukoa järinässä
Siivoa, sanoo neiti
ja enkelikasvot noukkivat viherkivisiltä portailta oravien varistamia talviruokia
Eteinen on kesken, punainen viitta on maali seinästä selkään valuneena
patterissa on ne juovat ja kutakin myöten kiipeää lämpö kellarista
missä öljypaahdin lymyää ja hiiristä on raatoja, laatikoissa kärpäset
jotka aina osaavat hyppiä rattoisasti rajan yli ja takaisin vailla huolta
mestarillisesti ottaa kone hampaisiinsa jyrsijöitä koko armeijan,
mappi täyttyy kuolemasta vain ihmisillä ja heidän puumajoissaan
näillä se on lähmä pöly rattiromun vieressä portaan nurkassa
talvirenkaisiin liimaa likamies paukkuja ja pakkaseen,
saa sakot ja kireä otsa venähtää harjalle, tulee kiukku ja peto
tytöt odottavat ämpärin kanssa nokivettä ilmaputkesta kysellen
ja vastaten toinen toiselleen, kukikkaat hamemekot, essun kaltaiset
Hiiret odottavat vielä rauhaansa, kuolokone jyllää yläkerrassa harjoitellen
sen salamahyppyjä, takertuvia neulakynsiä, sairaan volinaa
jota matkien värähtelee jokaisen pii ja kaikki lakka lohkeaa
Kun talo nukahtaa ja kaamosaamuun on vielä pitkälti,
samoaa kaksi älähdellen naureskelevaa tyttölasta portaiden virtaa

Nukutun yön jälkeen

Joku kaipaa minua aamuyöllä.
Ylikulun päällä moottorit seisahtuvat.

Juon palan unta,
riemun jatkeen kamomillaa
näinkö oli puhelimen pakkanen,
suutaan virne
silmään soima katse
vai oliko se unta?

Niissä oli keitaita, sanoo hän, jonka jaloissa
kummeksuvat lapsipäiset, viileiksi jääneet rakastajat.
Suuret, väsyksissä keilojaan pyörittävät pienet ihmiset
ja vikaan karahtaneet summerit
nupulle pysähtyneet poikalapset
siekailemattomat kiviuunissa apetta kypsyttävät emot
he kokoontuvat joen mahtavana pysyvään rantaan
ja rakentavat yksinäisyyspyörän.

Sulakohdissa takkuaa katse.
Neuvoton kysyy ja kaaduskelee,
ja minkäänvärinen katto rapisee alas ryhmän päälle
pistellen naurettavia pikku sanoja kahahtaviin suihin

ja ryhmät mouruavat.

Tavata metallinen kynttilänjalka

Pudota kukka.
Läimäise turkille, on talvi.
Muuten en putoa
en joudu tuonne,
näen suunniltaan olevat rempallaan olevat
säädyttömyydestä pillastuvat seitinkauppiaat
ja unohtelen.

Muutoin: lämmin Mac.
Suuruus putoilee,
kun minä en,
nauru tilataan kuukauden päähän tietämättä
ja kun se saapuu, se saa miehen ja naisen
tekemään hullun ääniä,
maattoman hörinää,
kumpujen heläyksiä ja poukkoilua.

Marraskuinen pikku tarina kahdesta ystävyksestä

Kilpi jylisee ja nukahdan siihen, tai vieressä
naukkailee ystäväkokelas kaffetta eestaas.
Hänellä on vierre hakusessa, kuten perunassa leikattua,
ja musiikkinsa on useimmiten sahaa, jylyä ja aarniporaa
kun sängyn laita kohoaa seinustaksi, maapäästäiset varisevat
sen särmältä kuin tuo jauho tuolta puista
harakat ruuduttavat lumen, jolla eläinjäljet vetävät viivan
toinen toisensa yli.
Tiaislinnut musisoivat hänen kyljellään lepäävää stemmaansa.
Sänky lämpeää ja pora pilkuttaa vanerin näyttämään rokolta,
hän vilkuttaa pihan puolelta ikkunasta yllättäen minut hihittämästä,
puhun tunnin.
Hän tuottaa, minä välkehdin,
hän vie, minä epäröin.
Kaikessa on hiukan kanervan väriä, eikä pehmeältä vivahtava
kynttilälepatus murene hänen äänestään, kun taputan käsiäni
nuorennun taaksepäin ja epäröin,
suutaria ajattelen, korkolappuja, ja epäröin, mutta kolina
havahduttaa kuten nukahdinkin siihen vaakaan, vakaan tuomiseen
jytyyn, jossa pinnan alla kuplii vanhuuden tuoksu ja vielä
alapuolella nuorempi vesi, laimean kahvin värinen ja lempeä
tungeksii kuonollaan käsivarren alle iltasella sen jo mentyä
ja muututtua aikuiseksi yöksi.

Canadians don't cry

Whose hand is this?
Who's holding my bra?
My napkins were drying on a towel fence,
the sidestep walls fell from a bench.
Rigid as was the nunsense goodness,
the heads felt alone and the ZAPP! never helped it.
Who's the woman waiting for the trains and planes?
Who's the girl in a fancy dress,
more than two but less than three
waiting to yell and to speak?
There's a seamstress
and a needle picker,
there's a wide hanging model dump
and wishing well coin plastic
dinosaurs, always dinosaurs.
Eat it up alive,
they say.
Whose toys are the best in resting?
In peace?
Mine rattle and yours don't
you scream but I won't
and the plane flies back and forth

Gazing

Katsahtakaapa mitä tuli tehtyä kera Marko Niemen:
http://nurotus.blogspot.com/2006/11/gazing.html

Uusia asioita

Tänään sanoin ensimmäisen kerran: "Matkue".
En muista koskaan aiemmin sanoneeni sitä sanaa.
Lisäksi ostin uuden ranskan sanakirjan, joka sisältää 54 000 sanaa ranskaksi ja suomeksi.

Barbarie II

Voici le livre de ma vie
avec ses feuilles déjà mortes
et par-ci, par-là une porte
grinçant sur la mélancholie.

Ma vie est comme une ancolie
étourdie au bord de la route.
Tout est tristesse, absence, doute
et nuit et brouillard et folie.

Sur mon orgue de barbarie
je fais tourner la manivelle,
tourner, tourner la ritournelle
tout enrouée de poésie.


Jean Cuttat au Bravoure du Mirlifore, 1970 (un extrait)

Mikael Brygger & Outi-Illuusia Parviainen: Yömikro

Horrokseen

Oikeaan olkavarteen käy kylmä,
mutta väsyttää liiaksi,
olkoon ikkuna auki.
Puoli viiden pimeä
saa syömään liikaa mysliä.
Verho karttaa jalankulkijaa.

Saapas tahrii olkimaton
mittari värähtää aikaista talvea
Kissalla on paikka verhoillulla tuolilla

Niskoittelu on turhaa,
ovimies sammaloituu
yksinkertaisuus puhkeaa kukkaan
vieden ilmalta äänen.
Hartiaa painaa tuulen lysy.
Minulle kelpaa horteen kolo
ja poislähdön paikka.

Det är tyst.
Finns ingen ljud.
På sängen lakan, ens egen doft
och det är så tyst.
Händerna pekar på väggar
telefonen är tyst.
Reklamen kommer inte
posten går bort
huset bara står där, allt fortfarande
blixtar har kanske existerat
men inte nu
himlen är bara en kupa.

Tystnaden borrar
hamrar, slår, rivar
och ullen kommer bort
men nytanken ligger orörande.
Dit ska andra också
knuten av skåpet andas
dörrspringsluften stannar
så långt som det vill.

On hiljaista.
Ei kuulu mitään.
Sängyllä lakanat, oma tuoksu
ja ihan hiljaista.
Kädet osoittavat seinille
puhelin on vaiti.
Mainos jää tulematta
posti menee pois
talo seisoo aina vain paikallaan
salamat ovat ehkä olleet olemassa,
mutteivät nyt
taivas on vain kupu.

Hiljaisuus poraa
takoo, lyö, repii
ja villat tulevat ulos
mutta uudisajatus makaa liikkumati.
Sinne on matka muillakin
kaapin nurkka hengittää
ovenraon ilma viipyy
niin kauan kuin lystää.

Unimaa

En saa unta.
Vähennys kuvioi
vaatii enemmän, enemmän.
On unetonta piirtää vastaympyrään.
Mielettömänä on karmeaa teeskennellä.
Ja siili kyttää tukkaa
tuuleton temmahtelee,
viimeöisen riepunsa
kannikka jätti minulle.
Nälkä jäi.

Suunnaton nielu
rupeaa vartomaan.
Uneen en yhätikään pääse.
Näen siellä loikkivat tuliketut,
varjopäiset salamakauppiaat
ja harmahtavat peruukit,
tuolla vilahti kopeus,
naamaton ensikerroksen luuttutäti
verkalleen lysähtävä tonttu,
jolla pipo on vinoon painunut.
Kännäävä treffiopas hohottelee
on jo jees, on tosi jees.
En lepää
enkä värähdä umpeen.
Pikku rako näyttää lämmön.
Hankalasti on rento poissa
putoaa nilkka tornista risahtaen,
yksitellen kukin pannaan lehteen
ja kalat torilla nauravat,
haisee ruoto
käsiään sitruunalla hankaava vasumies
väsyttää kopassa vauvaa ja remmissä koiraa.

Talon ohi menee ei-mikään.
On pieni kerros lunta
suurta on vain poro ja otava
muu maailma saa vaieta liuokseensa.
Kuusten hiplaus kiusaa.
Verhoissa osaan pitää niitä kiinni,
jos unohdan
katsoo joku muu.
On yö, sanat kaikuu.
Kuva on kylmästä kamerasta julma
maanosissa kiehuu muu huoli,
täällä pienetkin ovat kuin tuntureita,
juosten ympäri löydät sata poroa
takerrut sarviin ja pyörryt.
Zzz, sanoo virkeä ovisilmä
kellarin kokoinen.
Kätke kumpparit vieraan viileyteen.

Villasukat jalassa natisee pedin reunalauta.
Mikä on kun on niin pimeä,
ympärillä vahaa
ja luomissa rasvaa inha kerros.
En karvaan peitä huomispäivää,
sen turkki on minusta tehty.
Voi aamu tulla koska vain.