Käännöspaloja ja rock'n'rollia

I've got a terrible hangover
from nights out with comrade
convexed twitch guttered from fevered trips
kicking idly the viola, a violin that has gained weight

(from Wretched conditions I: Suppurated psyche,
translation by Ville-Juhani Sutinen)

Jostakin muustakin minun piti Sinua muistuttaa,
mutten nyt muista. Yritän muistaa,
mitä piti muistuttaa, jos muistan.

(Dad)

MEMO on syntynyt!

RunoMemo on ollut hiljaa jo pitkään, mutta nyt pamahtaa: Memo on loikannut maailmaan ja markkinoille.
Memo (Ankkuri, 2007) on teos, jossa kuvat ja runot yhdistyvät. Kirjan runoissa kielellä leikitellään hyvin kuvallisesti, ja kuvateoksissa kokeillaan kuvarunon rajoja.

Tilaa omasi seuraamalla linkkiä www.lulu.com/ankkuri ja tule kanssani juhlimaan tehtyä työtä Juttutupaan, Säästöpankinranta 6, Helsinki 12.9. kello 18 lähtien. Ota kaverit mukaan ja parveile Parviaisen seuraan!

---

The blog has been silent for a while, but now it's time to party: the book Memo is ready and rocking, and released to the market!
Memo (Ankkuri, 2007, Finland) is a book that combines images and poetry. The boundaries of visual poetry are also being touched.

Order your copy at www.lulu.com/ankkuri and come join me to celebrate at Juttutupa, Säästöpankinranta 6, Helsinki at 12.9. 6 pm. Take your friends with you and join the crowd!


Love,
illuusia

Helsinki-satu 17: kullanhohtoinen valtaputous harteillasi

olen rakkaudesta sairas,
sitonut tukkani pisimmän haivenen
mannerheimin jalustaan kesken laukan
villin hevosportin maahan tuon aseman taakse
raitiolinjalla värisin innosta odottaen maamutkaa
sinne saapuessa näen talosi ja parvekkeen
jolla minua on huhuiltu
öisin muut matelivat, mutta me juoksimme
oopiuminpehmein askelin voitosta voittoon ilman vaatteita
käsi herpoaa, kun yritän keskeyttää tupakansoiton
on kivivälinen olo, viiruja kämmenissä, sataa
on helle, kuuma, paksuja eilisen muistikuvia tulee nippu
töytäillen alas selkään ja kylkeen enkä enää tunnista
katulasin muotokuvaa ohi juoksevasta: katso sinua
se kipittää tihein askelin ja koreissa vaatteissa pois kotoa
kymppi vie minut harhaan helpommin kuin kolmonen,
reitti on tuttu,
halkean keskeltä taas
ja untuvoin nauruun keskelle mennyttä tilaa

Helsinki-satu 15: Keskustassa myöhään illalla

Ihmiset, menkää pois.
Makaan kissana villalla
vallalla katseinen omena
olen kodaton
olen olen pilkullinen.
Kenessäkään ei ole raitaa,
mereltä tulee inha seuraaja
ruskea paita, harmaat housut
epätoivoinen katse,
onko hän hullu?
Pakenen Bulevardia pitkin
ja ihmettelen, miksi edes tulin
tänne risteyksiin, joissa kiinteä
epätoivon ja vimman sekoittama
himo ja villeys tekevät tuttuutta toisiinsa.
Bulevardi on vihreä
askelet generoivat lisää hikeä selän uraan
ruskeapaitainen seuraa, kadotan hänet Annalla
valkoinen asu, punainen huivi
epätoivoinen katse,
olenko hullu?
Olen kodaton
olen olen raidallinen.
Seuraan inhaa kotaa
nukkumaan sohvalle
ja annan lakanoiden puristua sohvatyynyjen väliin.
Hikeni väijyy terävien ryppyjen laskoksissa.

Helsinki-satu 16: Kina Pietarilla

Mileus heittää minua keisarinnöyhdällä.
Olen kapinassa.
Olen koukussa,
kinasteleva, harmaannun kai aikaisin
järkytän nyppimällä päivällispöydässä
lamppu käy pois ja päältä
lentoaseman ihmishihnaa matkien
olen kyvytön tasaiseen konerytmiin
lauon suustani keittiövälineet
niin että ne loiskuttavat saippuaveden
hameen etumukselle pilkkuina

Nyt tämän kerran ota kiinni
leukaluistasi, väännä ne auki
ja puhu

Takanurkan puupajaan menee asiakas,
pajan paku ajaa pihaan takaperin.
Rento ja juro liikuksivat pihan poikki
viileänä pysyttelevä, tumma perhe
mansikkalapsineen lähtee aamuisin tila-autolla.
Kaikki käy niin kuin ennenkin,
ja kissa pudottautuu päiväuneen
jossa mansikasta tulee hiirenlämpöinen
lehti puhkeaa kukkimaan kesäkuussa
vihreä sanoo: Olen keltainen
ja sovinto on samanlainen kuin kaksi eripituista
hölkkääjää Hernesaaren kärjessä tuulen hiostamina

Helsinki-satu 14: Likinäköisen sentimentaalinen hetki

Kerro, missä on julki
missä on kerrostalo,
joka juoksee väliämme
postimies
poltettu lähetti

Onko väärin sanoa nyt,
että rakastan sua
kukkurainen sisäpihan yläseinä
viskoo rappahiutaleita
hiusrajaan kertyy jää

Hiekkapyryssä purjevene
akseliltaan epäsuorassa
likennevalon ukkeli hihittää
kappale seepraa makaa maassa
yli kävellen pääsee
aamupäivään, joka noustessani
laittoi päähän pahvilaatikon
köytti selkään kansion

Helsinki-satu 13: Skatta-kävely

Etänä voi kuljeskella missä vain.

Laskun kirjoittaminen,
sanoo Aleksanterinkadulla lentävä työläinen
on kivaa
kuvaa sitä tunnetta
kun auto ajaa ylitsesi tulevaisuudessa

Skatta ynähtää eikä reagoi
Lemminkäinen räkii
narskuvaa katukiveä niin,
että illalla se on levinnyt hiusrajaan
korvaan
kuulen yhä äänen ja haistan takin
joka on varmaan nuhrannut lehmää
samalla, kun moottoripursi ampaisee ohi
hana osoittaa rantaan ja väylä on missä-vain
yksinpenkit nojaavat katumukseen
siili jää tohveliin
suuni jää auki, odotan seuraavaa sanaa
sinne menee patonki
maan hohka on jäänyt siitä,
kun pohjoisraja nyykähti nukuksiin näille main
hiusrajaan ylettyy punainen auringonvalon valta.

Helsinki-satu 12: Turhamainen rahti Kampista

Kurkulla painaa nikotiinipurukumi.
Kiikkerä kamelikuormani lipuu
Mannerheimin valtavirtaa
hi – das
liukuu, ei putoa,
huojuu, ei kaadu

Erottajalla joku antaa myötäisen katseen.
Pikku-Roballa kuorma nytkähtää.
Bob'sin kohdalla soitan apua ja jatkan yksin.

Korkeavuori vetäisee mukulansa pyörän alta
ja kolme laatikkoa hepeniä
iskeytyy yhtä aikaa maahan.
Rouva auttaa.
Seuraavan metrin aikana
mukula pettää taas
ja Japani auttaa.
Olen naku ja puuvillaan nakuni yllä
on imeytynyt vaikean elämän hiki.
Viulujen yhteislaulu leikkaa halki.
Itkulle ei ole sijaa,
mutta näin ei voi elää.

Tehtaankatua sahaa ratikan vihreä sävel.
Apteekin kulmalla huokaisen
koirat vipisevät
tuuli on kylmä ja lämmin,
kulmakauppa
autosuha
koti
a
vain
huh

Helsinki-satu 11: Minä tiskaan

Peltikippo nojaa couscousiin
pistävänhajuinen saippua taivaaseen
Turo kuoli
Töölö veti mahallaan ruusuröyhelön maahan

Ovesta on vapaata neljä metriä
sade tuoksuu ja Jeff Buckley
rap, Rollo, kuume saattaa nousta
punainen kaapinovi palaa

Teen rauhallisen pinon
Hesari on auki vasta nyt, 21:30
Jäätelö liian makeaa
tiskit ihan normaalia
sylissä tavallisia roiskeita

Helsinki-satu 10: Mileus tiskaa

Pomodorokuppi tyhjenee
purkissa lilluu sormi.
Neljän voimin levitelty teemakippo
ohjailee ilmeen vaakaan.
Mileus tiskaa ja laittaa nappuloita.

Minulla on viisi kukkaroa
euroissa myös on viisi.
Ehdin päivän aikana kahteen kohteeseen
kuivatan maidon teräsreunaan
ja kamera laukoo.

Viides sivu lainetta kääntyy
Mileus puhdistaa pannua.
Työ ehdyttää
taiteilija istuu toisten äärellä.
Pihapoika on jäätelössään
vohvelissa asti.

Helsinki-satu 9: Vapaus istuu kesätuolilla

Harmaaksi huvenneet pihaistuimet
klassikkokasvoinen kituva kaunokki, nainen
tupakan nokassa yhden laidalla
Eestin purjeet vievät vielä minutkin,
kesä on matkalla tänne ja poistun
kulmakauppa, eläinlääkäri
kaikki niin pientä ja kalliissa supussa

Ullanlinna istuksii hiljaa, mietteet kaatuvat
kasasiksi kadun nurkkiin ja seinille
rapahattarana piirrellyt vappusiimat
viikontakaiset melskeet käsillään
kohottelevat Kaivopuiston haudasta
kottaraiset katsovat lapintiiroja
valkoposkihanhet katsovat veden pintaa
läike pinnassa katsoo syvälle minuun
kartiomallissa on rakennus tyylissään
ihmiset sen sisällä haljuja, varoihinsa liuenneita
ranteissaan pudonneet kellot
aika, joka kutittaa
tapaamisten ketjussa ilmalla ja huivilla
huivi kuristaa kaulalla, kolme
punainen
kultainen
musta
klassikkonaisen harhainen retki
viimeöinen päiväuniletku
se päättyy ajoin, muuttuu
on päiväkävelyn päättämisen aika

Helsinki-satu 8: Täällä ollaan

Aamulla kahdeksan kahdeksan
kirkas Lappiaamu työntää junan peiliin.
Tetris espresso auto suukot
halaan halaavat
jäähyvä hyvät jää

Nelostie heräilee
poromerkki hyrähtää
moottori napsauttaa
nimettömän kämmeneen
Asemat ovat niitä,
joilla vessat ja käsipyyhkeet
sylkevät itse paperinsa

Minä ja kissa
tetrispakkaus ja ystäväni Mileus
Käännämme kaikki katseen takapeiliin
katsoo Polaroid

Kello mataa ympäri
rystyt kuivavat, nauravat
vartissa menee sata km
meille päin

Helsinki-satu 7: Pakkaan

Maan päällä on pilkkusato
lehtikuoppa jäänyt tekemättä

Jano nielee kaksi mukia kerralla
vapina muistaa yhden kerrallaan
harmaasti on hiirenlehtien vuoro
pian

Puistelen räikeitä villariepuja
käsissä kihelmöi toisen atopia
Tummanruskeat täplät pienen naisen kasvoissa
kääntyvät alakuloon

Halaa vielä
ei, lähden salaa
kenkiä jää pari paria
poltan vielä yhden

Helsinki-satu 6: Pyöräilen vielä Rovaniemellä

Minä pyöräilen vetäen perässäni
minua nuorta
lasikatseista miestä ja tukkaa
jonka takana käy vire
jonka vieressä on tilaa
jonka väri on arabia

Juon kannaksella sulavasta altaasta
jään sulaminen on tekeillä
pilkkijä on pingviinit
manner on kohdallaan

Piirrän kirjan ja kannessa seisoo kala
Kala ui ohipäin ja sivuuttaa
arabia nousee tikkaita
olet taudissa ja saippuoin:
ohi se menee!

Sinisellä pyörällä on enemmän vauhtia
kura kirjoittelee,
pikkukivet sammaltavat
Oma vauhtini hengähtää

Helsinki-satu 5: Männyn alla on ruskea matto, Tom puhuu elämästä

Jalat tarttuvat,
neulasessa hakaset
Tom Waits saapuu kiepauttaen harvan huivin
kurkkuni ympärille
hän on saavuttanut pisteen ennen minua
hän ei tahdo kuolla

Portaalla istun tupakalla
mieleni kutittaa tulevalla ruohoviheriällä
pikkupoika, sympatiaa
vuokra-auto vie katsastuksen satamafirmaan
mahdutan itseni tyhjään pahviin,
salakuljetan sisimmän paksuuteni
Rekka lähtee toukokuun alussa

Suurella näyttämöllä kevään alussa
painuvat grand pianon koskettimet itsekseen
pieni saramainen sammakko hyppää toistamiseen
näyttelijät tohisevat kuivassa keskiviikossa

Tom sanoo: Älä hosu,
mutta tee kaikki nyt
Tee housusi paikka
katseesi raudoitus
paina yksi mukulakivi kerrallaan
kesäsi jälki uuteen kaupunkiin
Niin on silmukkasi hiutaleina,
voit siirtää aamuhiekan
silmästä toiseen yhä uudelleen

Ja trumpetin sordino on kirkas
sääret ovat kauniimmat kuin kenelläkään koskaan
uhma on kadonnut
mereltä puhuri nappaa lakin,
huivin peittämä tukka särähtää vaaleudessaan
Minä olen viulu, tai grand piano
minulla on kaksi viimeistä repliikkiä:
to be held
in your arms

Helsinki-satu 4: Kulman kadussa on 20 senttiä

Työ kulkee Pietaria eteläkulmalle
Virgo-tie kohottaa pieleensä pienen hymyn
K-kaupan pikkuahtaassa kierähtelen
kolikot lattialla räpyttelevät
portti on minun
olen vailla kiirettä,
tutuksi käyvät epävarmat mukulakivet
sairaala mäen päällä risteissään
kasarmit rauhan aikana
punaovet
mittaa minusta sentti,
muuta se metriksi
tee minusta kilometri

Solu jakautuu
keuhko puhaltaa hellän kirkaisun
tamppaan kadun mattoa kaukaa
olen elämässä kaikenmaitoista elämää

Helsinki-satu 3: Jokainen katsoo kaukana olevaa viivaa, Rovaniemi on horisontin makuupiste

Vaaran viiva tekee liskon,
lohikäärmeen pää paistaa linkkitornia
me seisomme siinä
missä maa vaihtuu joen haaraksi
lumiukkojen taistelleet jäänteet levällään
jään sitkeä ritinä hohkaa kolmea vuotta

Huvikummussa paistaa päivin öin
yksinäisten kipeä seura,
malttamaton itsenäinen rakkaus
suusta toiseen matkusteleva teelasi
ei kaukana Venäjästä,
mistään
Odota kaksi hetkeä:
toisena nousee hapan hiki
toisena putoaa yltäsi vuoden nahka
poiskaipuun raapima kuiva nahka
punapisteille revennyt ajatus

Männystä näkyy hapan kuori
sen alla vaalea hiirenmatto
Maate tuonne
ylös heti, kun oksettaa
maa on kylmä ja pikku viilto tekee
taas yhden kipeän
monennen kylkiluun paikkaan

Helsinki-satu 2: Töissä teatterissa

ruoka maistuu salkolipulle
kaasu lyö kissaa seinään
nosturin naama on vino
pipon reunaan nähden
teatterissa työni on painon heittelyä
neljä kiloa vei osuessaan
hengen valomieheltä
– sain paikkani

palkka mairea, kaverit
hienoissa laatikoissa
viime kesästä

Helsinki-satu 1: Etsin työtä enkä tiedä missä elämäni on

Osa yksi: ullanlinnan hiljainen unimaa

Keltaisen talon sisäpihalla on harmaapolkuja
takaseinämällä seisovan oven takana keltaista toivoa
Huoneen katossa sylikkäin valkoiset ja mustat salmiakkiruudut
valosiivilöitä runsaasti
joku tahtoo, että monet pikku lamput
viipaloisivat varjonsa seitiksi seinälle

Kynnys hylkii aikuista maalia
on epävarman kesän helppo leija
Harmaa herpoaa näyttäen paljaan päälaen
juoksen
takaisin, taas juoksen



Osa kaksi: todellisuus pyrkii pesään

"Mikä sinun on?" kysyy pitkä, hoikka, hupparipukuinen.
Olen kipsissä.
Olen synapsi.
Mitä sanon hänelle? Sanonko, etten voi hyvin,
koska olen synapsi?
Kierrän ympärilleni hymyn ja se maistuu
happamelle maitokahville, siinä kasvaa jo levää.
Merimakkara kaatuu sivuttain.
En kykene avaamaan suutani, jotta nielustani näkyisi sielu.
Peitän pääni uusiin höyhentyynyihin, mutta herätessä
on asunto aivan tyhjä ja melankolia kaikuu ohituulessa
aivan liian lujaa
heeei



Osa kolme: makaan tuulessa

Kattilassa veden päällä valkoinen vaahto
katu imee jalkapohjiani
varvaskynsien välistä tihkuu verta kuin ruusunmarjoja
persoona varisee
kukkatyyny
On kadottava, mutta maantiede ei siunaa lähteviä
persoonia

Puistokalliolla kolmijalkainen tuoli manaa jalkaa kuopassa
lähettyvillä istuvat nostavat pienen
On pakko kirjoittaa seinille mistä ei puhuta:
eilen meni ysi-nolla
vai yhdeksänkymmentä euroa
vai Juttutupa
vai etkö tiedä missä se on?
Sieltä sain joskus lämpimän viestin,
jossa rakkojani peiteltiin harsulla
harsu on syöjän kaalimaassa, jonne pyydän päästä
ilma puhaltaa yltäni paljon irtonaista
on liikuttava ilman yllä, kerroksiin