Käännyn päin satamabetonin seinää:
laiva saapuu.
Kansi parveilee etelöityneitä,
orkidean tuoksu läpättää rintakammiossa.
Hän on jäänyt kyydistä.
Hänen kohtileikkaava katseensa on Madridissa.
Sataman limaamat pilarit
kohottavat ylpeän leukani,
mutta kansi tyhjenee,
matkustajat loimivat koteihinsa
eivät aluksen vatsan hautomat muurahaiset
etsiydy säärtäni ylös.
Parkuvat tiistaiset lokit.
Niiden päissä läikkyvä hopea
kiistää lauseistani myöntävän sanan,
viivyksii tuupertava ikävä
vähäksi laimenee iltayöhön putoileva,
oranssinsamettinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti