En saa unta.
Vähennys kuvioi
vaatii enemmän, enemmän.
On unetonta piirtää vastaympyrään.
Mielettömänä on karmeaa teeskennellä.
Ja siili kyttää tukkaa
tuuleton temmahtelee,
viimeöisen riepunsa
kannikka jätti minulle.
Nälkä jäi.
Suunnaton nielu
rupeaa vartomaan.
Uneen en yhätikään pääse.
Näen siellä loikkivat tuliketut,
varjopäiset salamakauppiaat
ja harmahtavat peruukit,
tuolla vilahti kopeus,
naamaton ensikerroksen luuttutäti
verkalleen lysähtävä tonttu,
jolla pipo on vinoon painunut.
Kännäävä treffiopas hohottelee
on jo jees, on tosi jees.
En lepää
enkä värähdä umpeen.
Pikku rako näyttää lämmön.
Hankalasti on rento poissa
putoaa nilkka tornista risahtaen,
yksitellen kukin pannaan lehteen
ja kalat torilla nauravat,
haisee ruoto
käsiään sitruunalla hankaava vasumies
väsyttää kopassa vauvaa ja remmissä koiraa.
Talon ohi menee ei-mikään.
On pieni kerros lunta
suurta on vain poro ja otava
muu maailma saa vaieta liuokseensa.
Kuusten hiplaus kiusaa.
Verhoissa osaan pitää niitä kiinni,
jos unohdan
katsoo joku muu.
On yö, sanat kaikuu.
Kuva on kylmästä kamerasta julma
maanosissa kiehuu muu huoli,
täällä pienetkin ovat kuin tuntureita,
juosten ympäri löydät sata poroa
takerrut sarviin ja pyörryt.
Zzz, sanoo virkeä ovisilmä
kellarin kokoinen.
Kätke kumpparit vieraan viileyteen.
Villasukat jalassa natisee pedin reunalauta.
Mikä on kun on niin pimeä,
ympärillä vahaa
ja luomissa rasvaa inha kerros.
En karvaan peitä huomispäivää,
sen turkki on minusta tehty.
Voi aamu tulla koska vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti