Tuomitiellä arki-iltana

On iltayö.
Lava pakkaa ja väre on hidas.

Keulii nuorukainen, joukko tärisee
koulu painaa vissisti lokeronsa
nostaviin ohimoihin.
Vara huokaa herran päästä
vaimo päästää leivon.
Kurjenmiekka tytär
on ylioppilas.

Seilaa meiti
heila pataa.
Kaatuu lekkeri flunssaan
torviuros heiluu.
Naatin päätän maille.

Albani

Nassakka,
beibi.
Ohjaa puora myöten kohua
silkeä naula syö auran vedot
vaossa diskon kopea muoti

Haraja vastaan,
täyteen käy pää
nuupeaa viiniä, sulaa auraa

Tirana, stereot.

Keskustelu (näkymä)

Keskustelu

Kappale tutajasi vähän matkaa,
sattui parturiin,
käänsi albinoksi,
veresi yksinään,
vapisi tunkkaa ja kykyä,
sielusi monta aaltoa joesta jossa
mehukannut uivat yhtä matkaa
ja oli valmis puntaroimaan
Pullisen pronssia
Förin katveen hämärää nofiaa
Martinsillan pysyvää habitusta.

Sibelius väänsi viehkoimman kurttunsa,
valetun filovirneen,
ja daami nirskahti vallovaan hymyyn
harmaa, aalto, harmaa, aalto, hän laski
käki, tuomi, käki, tuomi
rommi, käki, rommi
viemärissämme pommi
sulaa meitin kahakka, mieli värjyy,
apona huutuu kylmät hiet päällään oppimies

Salama

Välke kuorrutti joen kantta
ja sangossa laivan joella paistoi
punainen loiske.

Mun syön parku,
tai jalka

– . . , . , . .

Tuomenhuojuttaja (näkymä)

Tuomenhuojuttaja

Vaka tennari lämää mukulaa
tässä pärähti päälle kukka
musta millään saippuan luisuu
koita söi mieltä vaiten kuin jakkara

Jalka kattoi visun tien,
kohta sut nurkalle vien

Mis on säyseä pulu,
varkkeilla täysi humma
Maalla huolemme kaksinkertaistuisivat
Vaiten pääni vaa kukkuu

Aamupuuron suola tulee hiestä.

N, rannan kukka

Heja,
sade hon och klappade
jag tappade hand och snapp,
gjort de sönder
och hittills inte trampar ögon,
inte smaksätter munnen
och trumpar under
den fascinerande N:en,
som ensam
O! så ensam
dansar genom blubb, blubb
fansar endast lumps, lumps
medan järki laukkaa och
kärki paukkaa.

Kära,
vill du gå,
dansa bubbla,
gröna rubla.
Mennään, mee.
Svik sills vee.

Tuom (näkymä)

Tuom

Kaum!
Se on tuo!
Mi mua livertää.
Täs,
ku tänne jää.
Merenrantakaupungin vislaus
läpi tuokion, veen.
Läpi, perhana,
talouteni rapaisen suhdanteen.
Läpi, voi hyvänen aika,
läpi rasvaisen idean
kasvaneen rivan
takkuisen sian
ihmetellen vian,
pane vastaan vaan.
Kyllä sinulle nauretaan.

Tuom,
haisi kaulastani sisään.
Meeri valkoista hutua paukahti
ilman ulos: Tuom!
Mikä se sinut tänne pani.
Ja laulan viivana hattaraa.

Toukokuinen ilta Rovaniemellä

Kastoin helmani musteeseen,
puntarin alta valuneeseen.
Maskara pyyhälsi uran poskipään
kaiho vetelä ja uhikas,
nosta tyttö se juurikas.

Iltama,
soitto nostattaa tuulen
baarin päästä imuna,
kivahdan tanssiin,
vastustamaton hulme
seuratta en
kävelen
luomen yllä, unipöhnän alla

saattajan käsi välkkyy
ja vaahtomuovipatjalla äänet
haipuvat tykyttävään sulaveteen

Venus, aina nuori

Kuka kurviin koskee?
Päässäkö se irtanainen iljake?
Näpäytä sitä,
joka luvatta pistelee
kuumeiseksi maan.
Anna laulaa tyhmimmän.
Käännä pää, jos
vaatimus hihkuu
ja kaulaa verraton tapailee,
jänne sinkoaa niskasta
sanasi taivaaseen ja nuorat pieleen.
Rajat, Venus, rajat!
Älä koske.
Vieritä.
Kynä osuu
varmaan, kun olet vanha.
Ei ikinä, Venus!
Sinä olet aina nuori.

Valintojen kevätpäivä vuonna n

"Yksinkertaista", sanoi emäntä,
"piirrät vain X:n."
Piirsin.
Tuli kolmikymmenmetrinen koski,
joka suhasi lottoni eiliseksi,
toiston raanuksi,
jossa kukerrus vikisi seuraa
ja yksinäinen ysikymppinen
sai tyttärentyttärentyttären.

"Päätä jo.
Kaksi vai vakka?"
Otin kakkosen,
ja sitten pyyhälsi taivaalta
patalapusta purettu lanka,
ikikihara vanki ja seteli,
ja lopusta en muistakaan mitään.

Savu liikuskeli meillä päin
vielä kahdesti sen jälkeen.
Harmaata oli linnun kylki,
vinossa kalkkinen syy
kallon kannesta satoivat läpi
tragedia ja kukkaro.

Matkalla Juustomaassa

Gruyére, ota syliisi
kun kampova ruskea heinä syyskuussa,
päästä minun kieleni irti
maksa Alpinpään laelle
ja veri sitkona viirinä kuohumaan,
ota päästä kiinni,
tärkeä vehnä kyydin alle.
Minä en pankkia huoli
enkä bensaa,
mutta Guyéren kosteankova viipale
ja nyrpeän korventava vaha
saattaa sydänalani
kiehumaan,
kupla tiellä poksuu.


Rakas Edam.

Älähän huoli, jos minulla nyt
kestääkin täällä vähän pidempään.

Grüsse, Illuusia

Pihvin valmistus

Metsässä jorvelsi sorkkaeläin.
Nähdessäni sen käänsin nenäni tuuleen,
haistaen ambrosian ja muut kukalliset seikat
eikä enää painanut
lihan raskas naru,
pihvikokin kipu vartissa.
Nuuhkin vettä, poroa, revennyttä kulmaa,
ja löysin useita johtolankoja
joiden päässä kieppuivat lemmenseikkailuja
avonauruisin suin seilaavat nuoret miehet,
naiset
ja yhteen kalahdellessaan he olivat mobile,
unen lennätin vauvan päädyssä
ja granaattiomena, sen kirkuva sisäväri
Miksi kysyä, kun tiedotonna
kahdeksikko merkitsee valtamerta
ja yksinäinen ateria valtaa,
on päivän päässä meteli ja rapina
kulmahammas mediumiin,
raapaisu tähtirykelmään,
jonka kulma häikii
ja omenasta seuraa toinen,
rakastavaisista kaksi sormetonta kehveliä
pesualtaassa tönivät toisiaan saippuaiset kantapäät
ja narussa nykii itseään pihviksi
isokarju.

Kevät

Kuuma kupu tukkii korvat.
Ulkopuolella jytää Perseus ja maakari
sivuilla välkkyvät mikrofonit.
Kissi pökkii välioven reunaa.
Faraon melske raottaa tuntua,
missä vanhat tuntevat uudet
ja käki takoo
tuomisia odottaa julki tulijalta,
ja jäät katoavat eteenpäin liukuessaan
niinkuin asianajajan auto.