tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Kun hiiret kuolevat ja jäävät niille sijoilleen

Päivä alkaa luvatta aikaisin
kiekaisee seinälian takaa mies jolla ei taukoa järinässä
Siivoa, sanoo neiti
ja enkelikasvot noukkivat viherkivisiltä portailta oravien varistamia talviruokia
Eteinen on kesken, punainen viitta on maali seinästä selkään valuneena
patterissa on ne juovat ja kutakin myöten kiipeää lämpö kellarista
missä öljypaahdin lymyää ja hiiristä on raatoja, laatikoissa kärpäset
jotka aina osaavat hyppiä rattoisasti rajan yli ja takaisin vailla huolta
mestarillisesti ottaa kone hampaisiinsa jyrsijöitä koko armeijan,
mappi täyttyy kuolemasta vain ihmisillä ja heidän puumajoissaan
näillä se on lähmä pöly rattiromun vieressä portaan nurkassa
talvirenkaisiin liimaa likamies paukkuja ja pakkaseen,
saa sakot ja kireä otsa venähtää harjalle, tulee kiukku ja peto
tytöt odottavat ämpärin kanssa nokivettä ilmaputkesta kysellen
ja vastaten toinen toiselleen, kukikkaat hamemekot, essun kaltaiset
Hiiret odottavat vielä rauhaansa, kuolokone jyllää yläkerrassa harjoitellen
sen salamahyppyjä, takertuvia neulakynsiä, sairaan volinaa
jota matkien värähtelee jokaisen pii ja kaikki lakka lohkeaa
Kun talo nukahtaa ja kaamosaamuun on vielä pitkälti,
samoaa kaksi älähdellen naureskelevaa tyttölasta portaiden virtaa

Ei kommentteja: