Joku kaipaa minua aamuyöllä.
Ylikulun päällä moottorit seisahtuvat.
Juon palan unta,
riemun jatkeen kamomillaa
näinkö oli puhelimen pakkanen,
suutaan virne
silmään soima katse
vai oliko se unta?
Niissä oli keitaita, sanoo hän, jonka jaloissa
kummeksuvat lapsipäiset, viileiksi jääneet rakastajat.
Suuret, väsyksissä keilojaan pyörittävät pienet ihmiset
ja vikaan karahtaneet summerit
nupulle pysähtyneet poikalapset
siekailemattomat kiviuunissa apetta kypsyttävät emot
he kokoontuvat joen mahtavana pysyvään rantaan
ja rakentavat yksinäisyyspyörän.
Sulakohdissa takkuaa katse.
Neuvoton kysyy ja kaaduskelee,
ja minkäänvärinen katto rapisee alas ryhmän päälle
pistellen naurettavia pikku sanoja kahahtaviin suihin
ja ryhmät mouruavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti