Kilpi jylisee ja nukahdan siihen, tai vieressä
naukkailee ystäväkokelas kaffetta eestaas.
Hänellä on vierre hakusessa, kuten perunassa leikattua,
ja musiikkinsa on useimmiten sahaa, jylyä ja aarniporaa
kun sängyn laita kohoaa seinustaksi, maapäästäiset varisevat
sen särmältä kuin tuo jauho tuolta puista
harakat ruuduttavat lumen, jolla eläinjäljet vetävät viivan
toinen toisensa yli.
Tiaislinnut musisoivat hänen kyljellään lepäävää stemmaansa.
Sänky lämpeää ja pora pilkuttaa vanerin näyttämään rokolta,
hän vilkuttaa pihan puolelta ikkunasta yllättäen minut hihittämästä,
puhun tunnin.
Hän tuottaa, minä välkehdin,
hän vie, minä epäröin.
Kaikessa on hiukan kanervan väriä, eikä pehmeältä vivahtava
kynttilälepatus murene hänen äänestään, kun taputan käsiäni
nuorennun taaksepäin ja epäröin,
suutaria ajattelen, korkolappuja, ja epäröin, mutta kolina
havahduttaa kuten nukahdinkin siihen vaakaan, vakaan tuomiseen
jytyyn, jossa pinnan alla kuplii vanhuuden tuoksu ja vielä
alapuolella nuorempi vesi, laimean kahvin värinen ja lempeä
tungeksii kuonollaan käsivarren alle iltasella sen jo mentyä
ja muututtua aikuiseksi yöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti